Happy enough

Voiko ihminen olla täysin tyytyväinen parisuhteeseensa jos menee pettämään? Kaikissa suhteissahan on joku joka mättää aika ajoin mutta mikä saa ihmisen siihen tilaan että menee ja pettää, loukkaa toista ihmistä sydäntä särkevästi. En ole itse koskaan kokenut tätä petetyksi tulemista, kai. Enkä kyllä halua tulla koskaan kokemaankaan. Mutta siis haluaako sitä sitten niin paljon sitä toista naista/miestä että menee sen tekemään? vai onko oma parisuhde jo sen verran paskaa, että tekee sen vain siksi että pääsisi siitä eroon? vai onko se vaan sitä mielenkiintoa, tää on siistiä ku tää on kiellettyä? no en usko että se on enää siinä vaiheessa siistiä kun herää todellisuuteen, kuin perkeleesti sä oot sitä rakastasi mennyt loukkaamaan. Antaisitko itse ikinä anteeksi? moni miettii, mutta sitäkään on vaikee mennä sanomaan ellei sitä itse koe, en todellakaan toivo että kenelläkään koskaan tulisi sellaista parisuhetta, että joutuis tuon kokemaan. "mä olin ihan pelti kii, oikeesti anteeks en tajunnu mitä tein", selitys? ja eikö se niin mee että kännissä sitä justa sanotaa mitä oikeesti ajatellaan? no empä kyllä menis tuota vannomaan :D Pahintahan on se että menee tekemään sen monta kertaa olokoo sitte kännissä tai ei, mut onko se sit paha jos käy vaa panemasa kerran kuussa jottai toista? ja onko sillä eroa että käykö painamassa samaa vai aina vaan eriä? mmm kyl siin taitaa joku kiinnostus olla alla jos aina samaa käy. Raukkamaista kai se on jos ei pysty kertomaan sille kumppanilleen mitä tuli viime lauantaina tehtyä. Mutta toisaalta haluaisitko itse tietää että miehesi/naisesi sua pettää? tai petti kerran? Missä menee pettämisen raja. Siitäkin ollaan taas niin montaa mieltä. Joittenkin mielestä pelkästään toisen sukupuolenedustajan koskeminen on jo rangaistavateko, toisten mielestä yhdyntä on vasta se missä menee raja ja toiset antaa jopa toiseen rakastumisen anteeksi. Ihmisluonto on kyllä todella jännä, loppujen lopuksi ollaan kaikki todella samanlaisia, halutaan tulla rakastetuksi ja rakastaa, mut ei kaikki sitä osaa ja kaikki ei sitä saa. Mutta miksi? Jokainen on silti täydellinen omana itsenään. Onko puheet siitä oikeasta totta ja kuinka sen oikean oikein löytää? Siis en mä tätä shaibaa kirjota siks että oisin menny tekeen jotain tai mun kulta ois menny tekeen jotain, tuli vaan mieleen kun muisteli mennyttä. Mutta niin mä löysin sen oikean, kun en sitä etsinyt. Mulla meni ensinnäki yli 1 ja puol vuotta että pääsin mun ensirakkaasta yli! Ajattelin ennen että vittu oon nössö akka, miten voi olla pääsemättä yli !? sillä on jo nainen ja mä vaan riudun itsesäälissä jne. noooh sitte mä kai vähä ryhistyin ja aloin etsimään uutta rakkauspakkausta, eipä siitäkään tullut mitään. Sitten yhtenä kauniina päivänä mä lakkasin etsimästä, en päättäny sitä niin vaan kävi ja kappas mitä sillä viikolla sitten tapahtui, tapasin tämän meijän baariin DJ:n, josta todellakin ajattelin ensin että huoh mikä pintaliitäjä, salee vitusti muijia ja kaikkia käy vähä yntcyntc. Mut ei tutustuttii "ei helevetti oikeesti mikä mies! tästä tulee mun seuraava paraskaveripoika" en ees halunnu koko jätkästä mitään, hengailtiin vaa porukalla ja plaaplaaplaa, mutta sitten sateenkaaren pää osotti tätä miestä ja niin siinä kävi, facestatus muuttu sinkusta kertaheitolla loppuelämäksi seurustelee. Voin kertoa, etten ole koskaan ikinä ollut näin onnellinen ja rakastunut. Musta on niin hauskaa lukee nää mun tekstit aina alusta loppuu sen jälkee ku oon kirjottanu :D pettämisestä tosirakkauteen! no käy se niinki, ei täs tartte ollakkaa mitää logiikkaa, niinku ei elämässä yleensäkkään. pus, Marinami