Kuin itsekästä ja omahyväistä se on ettei haluais enää ikinä rakastua kehenkään?
Jokainen ihminen joita oon rakastanu tai rakastan yhä edellee on satuttanu mua, ja niin se suurin rakkaus satutti niin pahasti että tuntuu etten enää koskaan halua tuntea rakkautta toista ihmistä kohtaan.
Siis tottakai mä rakastan mun kavereita ja perhettä. Mut junou se semmonen kumppanin rakkaus. Mietin täs yks ilta et haluanko oikeesti satuttaa itteeni mahollisesti pahemmin toista kertaa?
Oon ollu nyt melee yks ja puol vuotta sinkkuna, mm kai se on lyhyt aika, toisaalta pitkä aika. Eikä mitään sillee juttujakaa oo ollu. oonks mä oikeesti paska tyttöystävä?
Nii ja tästä tuli mielee, ku mun ystävä sano että jos mun ex pyytäis mua takas yhtee mä ottaisin sen; vastasin etten ikinä tekis sitä. Mut kun aloin miettiin oikeesti ni en tiedä siihen vastausta, mm erosta on se melkee yks ja puol vuotta, mut so what. Satun oleen pitkä suruaikane, tai oikeestaa en osaa käsitellä mun tunteita heti.
No mut siis kumminki, vaikka mua vastaan kävelis nyt mun unelmien mies, mä en pystyis kattoo sitä ees silmii. Koska en halua tuntea uusia tunteita uutta ihmistä kohtaan, ku oon saamassa pikkuhiljaa mun sydäntä taas kasaan, oon muutaman palan päässä onnee. Sit taas toisaalta mietin kyl sitä että entä jos mä tartteenki jonku ihQ poitsufrendin toho vieree kiehnää että saisin viimesetki palasat kohallee?
Rakkaus pelottaa mua, esitin jossain vaiheessa että RAKKAUS ON PERSÄÄSSISTÄ! mut ei mä vaan pelkään sitä tunnetta ja kipua mitä se tuottaa!
Oon silti onnellinen jokasesta mun tekemästä virheestäki, koska oon oppinu niistä. En oo enää semmonen pikkulutka, niinku joskus vuos/kaks sitte olin. Petin monen ihmisen luottamuksen ja tapoin itteeni sisältä päin. Kahesti mun elämässä oon kovettanu itteni niin kauheeks etten itekkää enää tunnistanu itteeni.
Tänä päivänä oon yllättävän itsevarma ja tähtään korkeelle, pidän jokaisena hetkenä hauskaa, osaan ajatella taas positiivisesti, en murehdi turhia ja pidän pään pystys
Mist tää kaikki energia tulee? nii mä vaa rakastan itteeni sellasena ku oon, virheist ja elämän kolhuist huolimatta.
Haavat opettavat,
vähemmän satuttavat
kun oppii elämään
niiden kanssa, kestämään
mari mooi ! :):) mää löysin sun blogin marien tuolt jutuist ja wooou, luin tän ensimmäisen postauksen täst vasta, mut sää kuule kirjotat hyvi! ja kaike lisäks mää niin ymmärrän sua tossa, siis ku anton jätti mut viikkoo ennenku muutin tonne porii mut joo siit on 2kk mut silti tuntuu just tolta, mitä kirjotit!
VastaaPoistaps, marii, mä kaipaan kälviält kauheesti tiettyi tyyppei sillei erityisesti, ja sää oot kyl niitte joukos! etkä ees tuu sinne enää :'( muttamutta tän romaanin jälkee, hyvät jatkot sulle !
pps, ainiijoo, viitiks liittyy mun lukijaks http://mirkkumirkku.blogspot.com/ koska tein just vast blogin ja mua säälittää ittee ku siel on vaa kaks. :DDD
aww hei kiitos! (: voi että tiäkkö mä tuun käymää käläviällä heti ku teil alkaa koulu (: ja käyn niin useesti ku pystyn ! ite kun en oo viel ees tajunnu etten palaa sinne enää :/
VastaaPoista