unelma onnesta

Mietin tänään sitä et miksi ihminen tekee niin paljon virheitä? ja miksi ihminen ei ota opiksi yhestä kerrasta. Ja mietin mä hyviiki asioita et miks ei osaa olla onnellinen kaikesta mitä tääl maailmas on jo valmiina? pitää aina vaa toivoo parempaa ja ihanampaa, hakee turhaa täydellisyyttä jota ei koskaan tuu saavuttamaan.

Esim. Suomi, kuin kaunista ja mahtavaa tääl on? On talvi joka tuo valoo syksyn pimeyden jälkeen, antaa mahdollisuuksia, on kaunis ja sen kylmyyden jälkeen on ihana taas paistatella kevään tuomasta lämmöstä, saa katsoo kun luonto aukaisee taas itsensä ja alkaa kukoistamaan. Kun kaikki kukoistaa tulee kesä jolloin voi nakuilla ja paistatella ihanassa auringossa, kerätä paljon energiaa tulevaa pimeyttä varten. Syksyssä rakastan eniten sitä kun hmm täytän vuosia ;O haha ja siis syksy on kauneimpaa aikaa, ne kaikki värit ! Varsinkin lapin ruska ah, ihanuutta. Syksyssä on myös se huippu puoli, pääsee näkeen ihmisiä enemmän koulunpenkillä ja elämä normaalisoituu, vaikka niin eihän se aluksi tunnu yhtään kivalta kun loma loppuu mut hei kohta on taas kesä.

Aika menee nopeasti, ja kuinka moni oikeesti nauttii joka hetkestä? Mä en ainakaan osaa, joistain hetkistä kyllä, mutta ne huonotkin hetket on oikeesti tärkeitä ja ihania. On parasta itkee pitkän ajan jälkeen, on kiva herätä syysmasennuksesta kun valo tulee takaisin. Tietysti on niitä ihmisiä jotka masentelee talvenkin ajan mutta sitten on taas kesä ja oliko se masennus niin paha? niin no kesä on tosi lyhyt aika mut niin on koko elämäki. Miks me tuhlataan aikaa murehtimiseen, itsestään pahanetsimiseen ja vihaan. Viha on maailman turhin tunnetila, se kuluttaa energiaa. Onko siinä mitään järkee? kun vihan edestä vois iloita ja olla onnellinen. Emt mä en osaa vihata oikeastaan mitään, en vaan tykkää jostain ja annan asian olla sen enemmittä. Tottakai tulee niit ihmisii joita en kestä, voisin sanoo että vihaan sitä, mut en kuluta aikaa ja voimii siihen tunteeseen.

Rakkaus taas, tuoko se oikeesti onnen elämään? eikö se oo enemmänkin niin että sun oma rakkaus sua ittees kohtaan on kaikkein tärkeintä. Sen jälkeen pystyy vasta oikeasti rakastaan jotakuta muuta? Oon miettiny tota ihan sairaan kauan, ja sitä että niin oonko mää sit koskaan rakastanut ketään oikeesti, kun en pidä itsestäni aika ajoin suoraan sanottuna yhtään. Tälläki hetkellä piiloudun, koska ällöän mun kehoa, mulla on kyllä ihana luonne, mutta en esittele sitä kun kuvittelen ettei kukaan haluu tän massan takaa sitä edes nähdä. Mutta ei se taida mennä niin, vaikka nykymaailma onki ihan pirun pinnallinen, en tajua. Ainahan on sanottu että älä katso ulkokuorta, sisin kertoo enemmän, sisimpään rakastutaan jne. Mut ei se nykymaailmassa kyllä tunnu tippaakaan siltä. Kaikissa paikoissa mainostetaan "NÄIN LAIHDUTAT!", "KALORIT? LIIKUTHAN TARPEEKSI" ja mallit on upeita kaikki julkkikset on upeita, ei pahemmin näy mitään selluliittisia tai vähän lörpähtäneitä ihmisiä. Ja mmm kyllähän lehtien kuvat silotellaan ja poistetaan tosta käsivarresta vähä nooin ja kappas ompa pienet tissit joo uhkeutta tonne dodiii ! Miksi meitä huijataan.

Ihminen on TYHMÄ ja uskoo sen mitä näkee. Todellisuus onkin sitten aivan muuta, itsekin olen todella tyhmä vertailen itseäni lähinnä kaikkeen. Tänäänkin kun olin kakkosvaiheessa ja sielä oli muutama tyttö mun lisäksi "oi että oisimpa määkin noin kaunis, oispa mullaki noin pitkät hiukset, oisimpa noin laiha ja oisimpa oisimpa" Oisittelu ei kyllä auta mitään tai jossittelu, jos mä oisin 20kg laihempi olisin tosi kuuma, mut oisinko siltikää? :D puhun varmaa itteeni iha suohon tässä mutta minkä ihminen mielelleen voi.

No palataan tohon virheitten tekoon, kuin moni meist on tehny elämässää virheitä? uskoisin että jokainen nostaa käden ylös. Mä oon ainakin tehny niiiiiiin paljon virheitä, suurimmasta osasta olen oppinut mutta muutama kohta on jääny vähä retuperälle. Enkä voi sanoo ees vähän, vaan iha p*rkeleesti! Teen päätöksiä virheiden teon jälkeen, mutten pysty pitään niistä kiinni tietyissä tilanteissa. Joittenkin virheiden toistaminen tuntuu sen hetken aikaa hyvältä mutta tadaa kun tajuaa mitä meni tekeen, olo onkin mitä kamalin. Tai hävettää niin vietävästi, miks mä en opi. Onko sit semmosia virheitä mitä ei vaan voi koskaan oppia? Siihen on opittu tai niist ei haluu ees oppii, haluaa pakonomaisesti tehä uudestaan.

Tänään kakkosvaiheessa just puhuttiinki et kun jonku asian on oppinu ni siit on vaikee päästä pois, esim. Turvavyön laitto, ei tuntuis olevan nii vaikeeta mutta kun sä opit heti siihen ettei sitä laita niin. Ja noi virheet on vähä niinkö onnettumuustilanteessa hattuhyllyltä niskaan lentävä 1,5l täys limsapullo jonka paino nousee yli sataan kiloon törmäykses.

En mä tiedä, huono vertaus mutta antaa olla. Mul on vaa nii huono omatunto parista jutusta, joskus se vaan menee niin. Ja niinkuin aikasemmin sanoin pitää ottaa kaikki vastaan ja antaa tunteilleen ja muulle aikaa, nauttii niistäki vaikka onko kivussa mitään nauttimista? ehkä siit oppii, tai sitten ei.