Tulin ajatelleeksi pitäisikö jokaista maailman surullista juttua surra?
Onko se väärin olla onnellinen ja pitää hauskaa kun muualla maailmassa on kaikki ihan surkeiten ikinä?
Mulla on joskus semmonen olo etten sais olla onnellinen kun johonkin muuhun sattuu, mut mitä mä silläkään voittaisin. Sitten kun oon itse surullinen mietin että miks mä masentelen kun maailmassa on paljon pahempiakin suruja ku mun joku ikävä ja pelko. Toisaalta kun ajattelen että ei mun asiat niin huonosti oo ku jollain muulla se helpottaa oloo, onko sekään sit hienoo kun tyydyttää omia ongelmiaan muitten ongelmilla.
Sit seki on mahtavaa et voi verrata itteesä muihin, en mä oo nii lihava ku toi naapurin Ernesti! Millonkohan sitä osais ajatella yksin itseensä ilman ärsykkeitä.
Tottakai mä saan olla surullinen mun pikkuongelmista, tottakai mä saan olla onnellinen, sitten taas alkaa miettii kuin itsekäs sä oot ku ajattelet ittees, etkä huomaa muiden ongelmia. Eihän se sitä tietysti tarkota ettei huomais maailman ongelmia vaikka itse oiski onnellinen ja pitäis hauskaa.
"luonnos 18.9.2011" - En tajuu miks en oo julkassu tätä maybe jääny kesken tai tietokone jumittanu mut ah meitsi ja nytpä on julkastu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
tell me babys!